Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

November 25, 2017

Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei kuitenkaan ole aihetta”


Etla Tytti Sulander

Euroopan talous on tuoreen Euroframe-ennusteen mukaan kohtalaisella kasvu-uralla, vaikka poliittiset riskit varjostavat kasvua.

Euroalueen talous kasvaa tänä vuonna kohtalaista 1,6 prosentin ja ensi vuonna 1,5 prosentin vauhtia, arvioivat Euroopan johtavat taloustutkimuslaitokset maanantaina 27.2. julkaistussa yhteisessä ennusteessaan.

Työttömyyden odotetaan euroalueella laskevan ja inflaation pysyvän lähivuosinakin 1,4 prosentissa eli selvästi alle Euroopan keskuspankin tavoitteen, vaikka kuluttajahinnat ovat viime aikoina kallistuneet energian hinnannousun johdosta.

– Talouden näkymät ovat aiempaa positiivisemmat, mutta euforiaan ei ole kuitenkaan aihetta. Poliittisia riskejä riittää niin euroalueella kuin muuallakin maailmassa, huomauttaa tutkija Markku Lehmus Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta Etlasta. Lehmus on yksi Euroframe-ennusteen laatijoista.

Etla puolestaan on yksi kymmenestä Euroframe-ennustetta laativista riippumattomista eurooppalaisista taloustutkimuslaitoksista. Yhteisen ennusteen laadintaan osallistuu arvostettuja tutkimuslaitoksia ympäri Eurooppaa, muun muassa DIW Berlin ja IfW-Kiel Saksasta, National Institute of Economic and Social Research (NIESR) Britanniasta ja Bureau for Economic Policy Analysis (CPB) Hollannista.

Erillisessä Brexit-analyysissään tutkimuslaitokset pitävät mahdollisena, että Britannian EU-erolla on merkittäviä seuraamuksia pitkällä aikavälillä koko euroalueelle. Suomen osalta Brexitin vaikutukset ovat kuitenkin rajalliset.

Lue Iltasanomien ja Taloussanomien juttu aiheesta täältä.

Leave a Reply

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com
Read previous post:
EUROFRAME-ennuste julki: Poliittiset riskit varjostavat Euroopan kasvua

Euroalueen talous kasvaa tänä vuonna kohtalaista 1,6 prosentin ja ensi vuonna 1,5 prosentin vauhtia, arvioivat Euroopan johtavat taloustutkimuslaitokset tänään julkaistussa...

Close