Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

December 16, 2017

Pörssi tekee tänä vuonna listautumisennätyksen – pikavoittojen metsästäjät saavat pahasti näpeilleen


Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset

Kuluvana vuonna Helsingin pörssiin eli virallisemmin Nasdaq Helsinkiin on listautunut tähän mennessä 12 yhtiötä. Mukana ovat listaa vaihtaneet yhtiöt. 2000-luvun listautumisennätys syntyy, kun it-yhtiö Efecte listautuu suunnitelmien mukaan ensi viikolla.

Reilu tusina uutta yhtiötä ei ole paljon, mutta ei ole montakaan vuotta siitä, kun pörssin ovi kävi toiseen suuntaan. Viime vuosina tunnelma on muuttunut.

– Olemme havainneet selkeästi Saksassa ja Ruotsissa, että meidän on helpompi rekrytoida avainhenkilöitä, koska luottamus yhtiötä kohtaan kasvaa ja silloin jokainen ymmärtää sen statementin [julkilausuman] luottamuksesta listayhtiönä, autoliike Kamuxin toimitusjohtaja ja suuromistaja Juha Kalliokoski sanoo.

Vanhoille omistajille miljarditulot

Kamux listautui pörssiin toukokuussa. Pörssiyhtiön nauttima arvostus on yksi syy listautua, mutta myös perinteinen raha on ollut tänä vuonna tärkeässä roolissa. Myyjille eli yhtiöiden vanhoille omistajille vuosi on ollut otollinen.

– Listautumiset tässä markkinassa tarjoavat pääomasijoittajille paikan myydä ja siinä mielessä rahastaa sijoituksillaan. Suuret institutionaaliset sijoittajat katsovat pitkällä aikavälillä sijoituksiaan ja ovat valmiita tässä markkinassa maksamaan suhteellisen korkeita arvostuksia pääomasijoittajille, konsulttiyhtiö EY:n osakas ja yritysjärjestelyjen johtaja Antti Uusitalo sanoo.

Antti Uusitalo on EY:n osakas ja johtaja yritysjärjestelyissä
Antti Uusitalo on EY:n osakas ja johtaja yritysjärjestelyissäJari Kovalainen / Yle

Toisin sanoen yhtiöiden vanhat omistajat saivat listautumisen yhteydessä myymistään osakkeista erittäin hyvän hinnan ja paljon rahaa. Listautumisissa myytyjen osakkeiden kokonaissumma oli yli 1,2 miljardia euroa.

Sitä voi verrata yhtiöiden keräämään uuteen pääomaan, joka oli yhteensä noin 400 miljoonaa euroa eli kolmannes myyntirahoista.

Pikavoitot jäivät suutariksi

Korkeahkot listautumishinnat ovat heijastuneet myös yhtiöiden myöhempiin pörssikursseihin, jotka ovat olleet joidenkin yhtiöiden kohdalla voimakkaassa laskussa. Ei kuitenkaan läheskään kaikilla, mutta kurssilasku vihjaa liikkeellä olleen pikavoittojen metsästäjiä eli niitä, jotka ovat odottaneet kurssinousua heti listautumisen jälkeen. Aiheesta on kirjoittanut myös Kauppalehti.

Grafiikka osakkeiden hinnankehityksestä.
Laura Merikalla / Yle Uuutisgrafiikka

– Kun näin ei ole tapahtunut, nämä sijoittajat ovat päättäneet siirtyä myyntilaidalle ja osakekurssi on pikkuisen niiannut, Antti Uusitalo kertoo.

Helsingin pörssille uudet listayhtiöt ovat tervetullut piristys. Tänä vuonna hehkutukseen on vielä ylimääräinen lupa, koska peliyhtiö Rovio ja terveysalan yhtiö Terveystalo olivat arvokkaimmat listautumiset Pohjoismaissa. Rovion listautuminen huomioitiin myös kansainvälisesti tavallista isommin.

– Helsingin pörssistä tulee totta kai mielenkiintoisempi markkinapaikka, kun siellä on tapahtumia. Hiljaisina vuosina listautumista miettineet yritykset usein pohtivat onko Helsingin pörssi oikea paikka listautua vai pitäisikö mennä muualle. Tänä päivänä tällaista pohdintaa ei juurikaan harrasteta, Antti Uusitalo sanoo.

Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokoski seuraa oman yhtiönsä pörssikurssia päivittäin. Hän katsoo sen kuuluvan työn kuvaan samoin kuin sijoittajatapaamisten järjestämisen. Muuten työ käytettyjen autojen parissa ei ole juuri muuttunut ja listautumiseen liittyneet odotukset ovat täyttyneet.

– Olemme äärimmäisen iloisia, kun saimme 1200 uutta omistajaa ja noin kolmasosa henkilöstöstä sitoutui yhtiöön eli merkitsi [osakkeita] henkilöstöannissa. Joka päivä voi katsoa, miten markkinat arvottavat yhtiön pörssissä ja toisaalta joku asiakas voi lisätä odotusarvoaan meitä kohtaan, koska olemme julkinen yhtiö.

Myös vuodet vuodet 2015 ja 2016 olivat Helsingin pörssissä listautumisten osalta hyviä. Viime vuonna oli 11 ja vuonna 2015 12 listausta. Kaikkiaan Helsingin pörssissä on listattuna puoleen väliin toista sataa yhtiötä.

Leave a Reply

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com
Read previous post:
Finnair boosts schedule for coming seasons

Finnair has announced new flights to top European destinations and Lapland as well as a co-operation with Deutsche Bahn. The...

Close