Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

December 16, 2017

Uniper sotii Fortumin tarjousta vastaan – nyt osinkoon on luvassa reilu korotus


Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset

Fortumin havittelema saksalainen energiayhtiö Uniper aikoo hemmotella osakkeenomistajiaan entistä suuremmilla osingoilla. Johto kertoi asiasta torstaina, yhtiökokous ei ole päätöstä vielä tehnyt.

Uniper maksaa ensi vuodelta osinkoja kaikkiaan 310 miljoonaa euroa. Tässä on 25 prosentin nousu kuluvaan vuoteen verrattuna. Saman nousutahdin lupaillaan jatkuvan ainakin vuoteen 2020 asti.

Uniper ei halua, että omistajat myyvät osakkeitaan Fortumille, ja energiayhtiön johto on tähdentänyt, että Fortum ei tuota vankasti fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalle yhtiölle eikä sen työntekijöille ja osakkeenomistajille lisäarvoa.

Fortum julkisti ostotarjouksensa Uniperin osakkeenomistajille viime kuussa. Kappalehinta on 22 euroa.

Uniperin johdon mielestä tarjouksen hyväksymisessä ei ole järkeä. Osakkeen arvo oli eilen liki 26 euroa, ja torstaiaamuna kurssi oli hienoisessa nousussa.

Fortum sanoo, että se ei ole aikeissa korottaa tarjoustaan, vaan yhtiö haluaa yhä ensisijaisesti E.ONin 47 prosentin osuuden Uniperista. Muutkin osakkeet kelpaavat kyllä, mutta tarjous on ja pysyy ennallaan.

Fortumin suurin osakkeenomistaja on Suomen valtio reilun 50 prosentin osuudella.

Lue myös:

Uniper ylenkatsoo Fortumin aikeita: Tarjousta ei kannata hyväksyä

Mittava nosto – Fortumin havittelema Uniper kasvattaa osinkoaan (Kauppalehti)

Uniper hyökkää taas Fortumin ostotarjousta vastaan – lupaa osakkeenomistajilleen 25 prosenttia suurempaa osinkoa (Helsingin Sanomat)

Leave a Reply

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com
Read previous post:
Mitä haluat kysyä Petteri Orpolta?

Juhlan jälkeen koittaa arki ja voi taas kysyä miten makaa maan talous ja mikä on hallituksen toimintakyky? TV1:n Ykkösaamun vieraana...

Close