Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

June 25, 2018

Paperialalle toinen viikon pituinen työnseisaus tammikuun lopussa


Talous - ePressi Talous - ePressi

– Toteutuessaan lakot pysäyttävät monia toimintoja ja johtavat tuotannon alasajoon, arvioi paperiteollisuuden sopimusalavastaava Jari Uschanov Ammattiliitto Prosta.

 Ammattiliitto Pron hallitus teki tänään tehnyt päätöksen uudesta viikon mittaisesta työnseisauksesta paperiteollisuuden sopimusalalla. Työnseisaus alkaa keskiviikkona 31. tammikuuta 2018 kello 6 ja päättyy keskiviikkona 7. helmikuuta 2018 kello 6.

Lakko koskee kaikkia paperiteollisuuden toimihenkilötyötä tekeviä asiantuntijoita ja niihin osallistuu lähes 3 000 toimihenkilöä.

–  Haasteellisten vuosien jälkeen alan kannattavuus on erinomaista. Alan tuloskunnon perusteella yritysten voiton tekijöistä jokainen on ehdottomasti ansainnut palkankorotuksensa. Palkkatavoitteemme toimihenkilöille, esimiehille ja asiantuntijoille ovat kuitenkin olleet kohtuullisia ja yleisen linjan mukaisia, kertoo paperiteollisuuden sopimusalavastaava Jari Uschanov Ammattiliitto Prosta.

Aiemmin päätetty työnseisaus koskee myös koko sopimusalaa ja se alkaa keskiviikkona 17. tammikuuta 2018 kello 6 ja päättyy keskiviikkona 24. tammikuuta 2018 kello 6.

Lisäksi kaikkia sopimusalan työtehtäviä koskeva ylityökielto on voimassa toistaiseksi.

Työnantaja haluaa heikentää sijaisuus- ja ylityökorvauksia

Paperiteollisuuden työnantajia edustava Metsäteollisuus vaatii edelleen lukuisia heikennyksiä työehtosopimukseen.

– Sijaisuuskorvauksien, ylityökorvauksien ja lisätyökorvauksien heikentäminen alentaisivat välittömästi ansiotasoa, kertoo sopimusalavastaava Uschanov Prosta.

Metsäteollisuus haluaa myös lyhentää lomautusilmoitusaikaa sekä takaisinottoaikaa, jolloin irtisanotuille on tarjottava työtä.

Lisäksi työnantajapuoli haluaa mahdollisuuden muuttaa palkanmaksupäivää työnantajan päätöksellä.

”Jos paikallinen sopiminen ei suju, kaikille tasasuuruinen yleiskorotus”

Pro on esittänyt paperiteollisuuden palkankorotusmalliksi kaikille kuuluvaa yleiskorotusta ja sen lisäksi paikallisesti sovittavaa erää. Jos erästä ei saada työpaikalla sovittua, se jaettaisiin kaikille tasasuuruisena yleiskorotuksena. Näin luottamusmies voi paikallisesti neuvoteltaessa varmistaa prolaisten tasapuolisen kohtelun.

– Tämä tavoite ovat meille erittäin tärkeä, koska monista muista työehtosopimuksista poiketen alalla ei ole yhteistä palkkausjärjestelmää, jonka kautta palkankoroukset kohdistuisivat tasapuolisesti kaikille Pron jäsenille, huomauttaa sopimusalavastaava Uschanov.

Ammattiliitto Pron ja Metsäteollisuus ry:n työriidan sovittelu jatkuu sunnuntaina 14. tammikuuta valtakunnansovittelijan toimistossa Bulevardilla.

Lisätietoja: Jari Uschanov, sopimusalavastaava, 050 574 2301

 

Leave a Reply

Do NOT follow this link or you will be banned from the site!
Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com
Read previous post:
RELEX strengthens Spanish presence

Finnish unified retail planning solution provider RELEX Solutions has acquired its Spanish distribution partner, Forecast Solutions. The post RELEX strengthens...

Close