Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

April 23, 2018

Kunnat, voisitte säästää yli 30 %


Talous - ePressi Talous - ePressi

Nyt haastetaan kuntapäättäjiä ympäri Suomen. Taloudellisten laihdutuskuurien keskellä painiskelevia kuntia ja kuntapäättäjiä kehotetaan tarkistamaan TAHE-status helpoilla tarkistusparametreilla. Väärin tehdyt valinnat iskevät nimenomaan kuntalaisten rahapussiin. Tarjolla on mittavia säästöjä oikeanlaisilla ja tehokkailla talous- ja henkilöstöhallinnon valinnoilla. Jopa yli 30 % säästöjä työajassa on tarjolla niille, jotka tekevät oikeita valintoja nimenomaan palveluiden ulkoistamisessa.

”Ensiksi pitäisi tietenkin miettiä, kenen etuja oikeasti ajetaan. Monissa asiakkuussuhteissa puhutaan asiakkaan etujen painottamisesta, mutta todellisuudessa voittoa tavoittelevat yritykset tavoittelevat juuri sitä: voittoa. Tehokkaaksi trimmattu voittoa tavoittelematon palvelukeskus on lyömätön kumppani tässäkin suhteessa”, palvelukeskusasiantuntija ja toimitusjohtaja Ulla Kukkonen Provincia Oy:stä painottaa.

Kun kumppanin toimintamalli on sellainen, missä asiakas pääsee vaikuttamaan palveluiden laajuuteen ja kehittymiseen, ja tämän lisäksi asiantuntijatalo itse on vielä sitoutunut hakemaan pitkäjänteisesti taloudellista hyötyä kuntalaisille, ollaan Provincian mukaan onnistuneen kumppanuuden äärellä.

”Kunnan täytyy voida luottaa siihen, että kustannustehokkuuteen pyritään aidosti ja kehityksen jatkuvuutta trimmataan koko ajan. Voittotavoittelemattomuus jo sellaisenaan kielii siitä, että kaikessa haetaan kustannustehokkuutta, kuitenkin ammattitaidosta ja asiantuntijuudesta tinkimättä. Tämä onkin seuraava tärkeä parametri: ei voida puhua vain hinnoista, sillä väärässä kohdassa säästetyt eurot maksavat virheitä korjattaessa tuplasti enemmän. Asiantuntijuudessakaan ei voi tinkiä – oikeanlainen kunnan kumppani on erikoistunut julkisen sektorin alaan. Lisäksi kumppanin täytyy olla valmis haastamaan itseään JA asiakastaan kehittymään jatkuvasti”, Kukkonen muistuttaa. 

Säästöillä rahaa kuntalaisten pussiin 

TAHE-osaamista pidetään usein kovin mediaseksittömänä aiheena, vaikka sen pitäisikin kiinnostaa kuntalaisia melkoisesti.

”Tämä on oikeastaan todella kiinnostava aihe juuri kuntalaisten näkökulmasta. Kunnan eri palvelutasojen kautta hyvin monet kuntalaiset ovat valitun TAHE-kumppanin palveluiden vaikutuspiirissä. Toisaalta, kun kunta saa peruskuluja alemmas, ei ole esimerkiksi tarvetta kunnallisveron nostoon. Jos kuntaorganisaatiossa työaikaa säästyy yhdeltäkin tiimiltä reilu 30 %, on se aikamoinen summa rahaa! Säästötavoite on suuruudestaan huolimatta täysin realistinen vaikka vain sillä, että kuntaorganisaation toimeksiannot ja muistiot sähköistetään”, Kukkonen sanoo.

”Kumppanuusvalintojen onnistuminen näkyy siis suoraan kuntalaisen tuloissa ja hän voi käyttää taas sitten rahaa enemmän kuluttajana, joka taas moninkertaistaa hyödyn. Synergia on erittäin voimakas asioita pyörittävä voima”, Kukkonen alleviivaa.

Synergiaetuja myös volyymeista

”Mitä useampi kunta on palvelukeskuksen asiakkaana, sen huokeammaksi palvelujen hintoja saadaan. Näin ei käy yksityisen palvelujen tuottajan kanssa, tietenkään. Voittoa tavoittelematon palvelukeskus ei veloita 15 asiakkaalta samaa summaa kuin 10 asiakkaalta, vaan hinnat tulevat edullisemmiksi sitä mukaa kun asiakasmäärä kasvaa.”

Samaan tapaan hyödytään myös osaamisen lavenemisesta.

”Jokainen asiakas hyötyy oman kuplansa ulkopuolella testatuista toimintamalleista. Kun kumppani on aidosti rohkea kehittämään ja kehittymään, hyötyy jokainen asiakas myös muiden kokemuksista”, Kukkonen sanoo.

Kunnilla ei tarvitse olla TAHEn erikoisosaamista itsellään.

”Tulevaisuuden paineissa fiksut kunnat säästävät resurssejaan muihin tärkeämpiin toimiin. Pieleen menee, jos valinnassa tehdään lyhytnäköisiä päätöksiä, joissa ei huomioida laaja-alaisen kumppanuuden kautta tuomaa yhteistyötä pitkäaikaiseen kumppanuussuhteeseen. Tämä tilanne tulisi eteen esimerkiksi, jos kunnassa ei osata tarkastella kokonaisuutta pitkällä tähtäimellä ja keskitytään vaikkapa käyttöönottokustannuksiin kokonaissäästöjen sijaan”, Kukkonen kertoo.

Lisätietoja:

Ulla Kukkonen, 044 435 6113, ulla.kukkonen@provincia.fi

Leave a Reply

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com
Read previous post:
“Hölmöläisten hommaa” – Euroopan muovijätettä hautautuu kaatopaikoille, lentää mereen tai poltetaan vuosittain 100 miljardin arvosta

”Myös eurooppalaista muovia päätyy meriin, koska Euroopasta viedään muovijätettä Aasian maihin”, sanoo komissaari Jyrki Katainen.

Close