Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

August 21, 2018

Turku profiloituu EU-keskustelun areenana


Talous - ePressi Talous - ePressi

Turun Eurooppa-foorumi järjestetään useissa paikoissa Turun keskustassa torstaista 30.8. lauantaihin 1.9. Tapahtuma tarjoaa avoimen foorumin suomalaisvaikuttajien ja kansalaisten keskustella Suomen roolista Euroopassa ja Euroopan unionissa. Turun Eurooppa-foorumi järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja siitä tulee jokavuotinen politiikan ja talouden syyskauden avaus Suomessa.

Turun Eurooppa-foorumiin on tulossa satoja huippuvaikuttajia Suomesta ja muualta EU:sta. Tapahtumassa pääministeri Juha Sipilä antaa katsauksen Eurooppa-politiikkaan ja kuulee perjantaina 31.8. kansalaisten näkemyksiä EU:n kehittämisestä. Myös Eurooppaministeri Sampo Terholla on perjantaina 31.8. kyselytunti, jonka aiheina ovat Brexit, EU:n uudistaminen, rahankäyttö ja kansalaisten roolin kasvattaminen päätöksenteossa. Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla käydään lauantaina 1.9. kaikille avoin kansalaiskeskustelu Euroopan unionin arvoista ja tulevaisuudesta. 

– Olen hyvin iloinen, että Eurooppa-foorumi järjestetään nimenomaan Turussa, jossa tapahtumalle on erinomaiset puitteet sekä perintö suomalaisen Eurooppa-keskustelun kotina. Toivon, että nyt ensimmäisessä Eurooppa-foorumissa pystytään avaamaan erityisesti näkökulmia avoimelle kansalaiskeskustelulle, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Turun Eurooppa-foorumia varten Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskus on valmistelemassa laajaa keskustelupaperia Suomen EU-politiikasta. Se julkistetaan tapahtuman alla elokuussa. Keskustelupaperin tarkoituksena on ohjata keskusteluja niihin teemoihin, jotka tällä hetkellä ovat tärkeimpiä yhtäältä koko Euroopan unionin ja toisaalta Suomen Eurooppa-politiikan kannalta.

– Unionilla on ratkaistavanaan samanaikaisesti monia erittäin suuria haasteita, joihin ei ole olemassa helppoja vastauksia. Jäsenmailta kaivataan rohkeita avauksia ja ennakkoluulotonta pohdintaa, koska tarve käydä keskustelua Euroopan tulevaisuudesta ei ole koskaan aiemmin ollut niin polttava kuin nyt. Keskustelupaperimme pyrkii osaltaan auttamaan Suomea ottamaan aktiivisen ja ratkaisuhakuisen roolin tässä historiallisessa tilanteessa, sanoo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Myös opiskelijakaupunki Turussa juuri tapahtumaviikolla aloittavat uudet opiskelijat sekä ylioppilaskunnat on kutsuttu mukaan keskustelemaan.

Turun Eurooppa-foorumi koostuu seminaareista, paneelikeskusteluista, kyselytunneista ja kansalaiskeskusteluista. Tapahtumapaikkoja ovat Hansa-kortteli, Åbo Svenska Teater, Radisson SAS Marina Palace, Turun pääkirjasto ja Panimoravintola Koulu. Ohjelma täydentyy vielä, ja osa keskusteluista saattaa muuttua joiltakin osin.

Lisätietoja ja ohjelma ovat osoitteessa www.europeforum.fi
Tapahtuma näkyy sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #eurooppafoorumi #turku

Eurooppa-foorumin järjestävät ja keskusteluihin osallistuvat Turun kaupunki, Turun yliopisto, Turun Yliopistosäätiö, Åbo Akademi, Stiftelsen för Åbo Akademi, Varsinais-Suomen liitto, Turku Science Park, Turun kauppakamari ja Schuman-seura. Nämä tahot muodostavat tapahtuman valmisteluista vastaavan Turun Eurooppa-ryhmän, jonka puheenjohtajana toimii valtiotieteiden tohtori Anders Blom. Eurooppa-foorumin keskusteluja järjestävät myös eduskunta, valtioneuvoston kanslia, Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto, Suomen Pankki, ulkoministeriö, sisäministeriö, Eurooppatiedotus, EK, SAK, STTK, Akava ja MTK.

Lisätiedot:

Minna Arve, Turun kaupunginjohtaja
Kaupunginjohtajan haastattelupyynnöt Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malilan kautta, p. 044 907 5710

Tuomas Nirkkonen, projektipäällikkö, Turun Eurooppa-foorumi, p. 045 678 3097

Markku Jokisipilä, Turun eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, p. 040 749 4255

Turun Eurooppa-foorumin logot ja kuvamateriaalia ePressissä

Leave a Reply

Do NOT follow this link or you will be banned from the site!
Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com
Read previous post:
Vakoilusovelluksia syötetty yli 11 miljoonalle Chrome-, Firefox-, Android- ja iOS-käyttäjälle – varo, mitä koneellesi asennat

Ars Technica -sivusto neuvoo selvittämään sovellusten ja liitännäisten yksityisyyskäytännöt sekä niissä mainittujen kehittäjien taustat ennen asennusnapin klikkaamista

Close