Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

November 21, 2017

Jussi Halla-aho

Halla-aho sotesta: ”Kyseessä on tulonsiirto veronmaksajalta terveysalan yksityisten jättiläisten taskuihin.”

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvioi tuumaustunnilla, että sotea ollaan lykkimässä eteenpäin väärien syiden vuoksi. Halla-aho näkee ongelmia sekä huonoissa päätöksissä että päätösten takana olevissa vaikuttimissa. – Käynnissä oleva sote- ja maakuntauudistus on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun päätöksentekoa ohjaavat epäterveet vaikuttimet. Soteuudistuksen valinnanvapaus hallituksen ajamassa muodossa on saanut tyrmäyksen lähes kaikilta asiantuntijoilta. Alunperin tavoiteltujen kustannussäästöjen…

The post Halla-aho sotesta: ”Kyseessä on tulonsiirto veronmaksajalta terveysalan yksityisten jättiläisten taskuihin.” appeared first on Suomen Uutiset.

Jäikö aamupäivän Tuumaustunti näkemättä? Katso se täältä

Tuumaustunneilla voi tunnetusti tapahtua ihan mitä tahansa, ja aina myös tapahtuu. Lähtökohdat: Tilaisuutta isännöivä Matti Putkonen ja puhujavieraina Jussi Halla-aho ja Leena Meri, opponentteinaan joukko eturivin toimittajia. Kuka pärjäsi, kuka rommasi? Katso itse. Tuumaustunti, 1 h 9 min. Tuumaustunti alkoi Matti Putkosen puheenvuorolla, jossa Putkonen antoi tuulivoimasuhmuri Mauri Pekkarisen kuulla kunniansa. Seuraavaksi Jussi Halla-aho puhui…

The post Jäikö aamupäivän Tuumaustunti näkemättä? Katso se täältä appeared first on Suomen Uutiset.

Jussi Halla-aho Tuumaustunnilla: Julkisen vallan ensisijainen tehtävä on toimia Suomen ja suomalaisten edunvalvojana

Perjantain Tuumaustunnilla puhunut puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) muistutti siitä, mikä erottaa perussuomalaiset kaikista muista. Halla-ahon mukaan julkisen vallan tulee ajaa Suomen ja suomalaisten etua. Tätä perussuomalaiset kutsuvat sisäiseksi solidaarisuudeksi. – Ohjenuorana pitää olla puolueen linja, ei se, mitä gallupeissa tapahtuu. Toisaalta meidän pitää entistä voimakkaammin keskittyä juuri poliittisiin kysymyksiin, koska ne koskettavat ihmisten elämää, Halla-aho…

The post Jussi Halla-aho Tuumaustunnilla: Julkisen vallan ensisijainen tehtävä on toimia Suomen ja suomalaisten edunvalvojana appeared first on Suomen Uutiset.

Kaj Turunen paljasti loikkaussuunnitelman etukäteen – piirivaikuttaja Reijo Paunonen: ”Tärkeintä on kiinnittää huomiota kronologiaan”

Etelä-savolainen perussuomalainen vaikuttaja Reijo Paunonen kehottaa kiinnittämään huomiota loikkaussuunnitelman kronologiaan. Paunonen kertoi eilen Iltalehdessä saaneensa tiedon loikkaussuunnitelmasta etukäteen kansanedustaja Kaj Turuselta. Turunen kiistää asian, mutta Suomen Uutisten haastatteleman Paunosen mukaan hän ei voinut saada tietoa mistään muualta kuin Turuselta. Juvan kunnanvaltuutettuna toimiva Reijo Paunonen kertoi eilen Iltalehdelle saaneensa kansanedustaja Kaj Turuselta tiedon loikkaussuunnitelmasta ennen Jyväskylän…

The post Kaj Turunen paljasti loikkaussuunnitelman etukäteen – piirivaikuttaja Reijo Paunonen: ”Tärkeintä on kiinnittää huomiota kronologiaan” appeared first on Suomen Uutiset.

Halla-aho moittii: Suomalaismepit antoivat siunauksensa kiistanalaisen Dublin-uudistuksen eteenpäin viemiselle – ”Paljon taakkaa ottaneet maat saisivat sitä lisää”

Euroopan parlamentti antoi torstain (16.11.) täysistuntoäänestyksessä mandaatin aloittaa neuvottelut jäsenmaiden kanssa Dublin-menettelyn uudistuksesta. Parlamentin kanta sisältää perussuomalaisten systemaattisesti vastustaman pakollisen taakanjaon periaatteen, minkä tueksi on kaavailtu sanktioita säännöistä kieltäytyville jäsenmaille. Suomalaisista europarlamentaarikoista ainoastaan Jussi Halla-aho (ECR) vastusti neuvottelumandaatin antamista. Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen (EPP), Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri (S&D), Nils Torvalds (Alde), Heidi…

The post Halla-aho moittii: Suomalaismepit antoivat siunauksensa kiistanalaisen Dublin-uudistuksen eteenpäin viemiselle – ”Paljon taakkaa ottaneet maat saisivat sitä lisää” appeared first on Suomen Uutiset.

Halla-aholta naseva brittiläisvertaus – tällaisessa tilanteessa syntyy törmäyksiä

Kokkolassa puhunut puheenjohtaja Jussi Halla-aho havainnollisti monikultturisen yhteiskunnan kohtaamia ongelmia autoiluun liittyvällä vertauksella. – Yksikulttuurisen yhteiskunnan miellekkyyttä voi havainnollista hyvin yksinkertaisella esimerkillä: englantilainen ajaa tien vasenta puolta. Useimmissa muissa maissa ajetaan tien oikeaa puolta. Kumpikin järjestely toimii mainiosti, kun niitä toteutetaan eri paikoissa. Mutta jos oikean- ja vasemmanpuoleista liikennettä yritetään toteuttaa samassa paikassa, syntyy ongelmia…

The post Halla-aholta naseva brittiläisvertaus – tällaisessa tilanteessa syntyy törmäyksiä appeared first on Suomen Uutiset.

Eduskuntaryhmän hajoamisen primus motor oli Petteri Orpo – kokoomuksen johto ei halunnut ottaa maineriskiä, kenttä suhtautui Halla-ahoon paljon suopeammin

Sampo Terho oli keskeisessä roolissa perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamiseen johtaneessa prosessissa eikä minkäänlainen ajopuu, väittää Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi uutuuskirjassaan Perussuomalaisten hajoamisen historia. Tiedetoimittaja Marko Hamilo perkaa aihetta. Viime torstaina Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon saaneen Lauri Nurmen lokakuussa julkaistun kirjan keskeinen sanoma tuli esille jo hänen Lännen Median lehtiin kirjoittamissaan jutuissa jo ennen Jyväskylän puoluekokousta, ja…

The post Eduskuntaryhmän hajoamisen primus motor oli Petteri Orpo – kokoomuksen johto ei halunnut ottaa maineriskiä, kenttä suhtautui Halla-ahoon paljon suopeammin appeared first on Suomen Uutiset.

1930-luvun kaiut kumisevat nyt toden teolla – esittikö vasemmistoaktiivi todella muilutuksia?

Poliittisen historian tohtorikoulutettava Miska Dellinger (vas.) innostui Jussi Halla-ahon (ps.) lauantai-iltana kohtaamasta uhkaavasta välikohtauksesta ja äityi vaatimaan inhokkiryhmiensä poistamista Turusta. Iltalehden shokeeraavan uutisen sivuilleen linkittänyt tyytyväinen Dellinger kirjoitti: ”Jep, jatkossakin fasistit, äärioikeisto, rasistit ulos Turusta. Ette kuulu tänne. Olen ylpeä kaupungistani!” Muiluttamisella tarkoitetaan henkilön väkivaltaista kuljettamista toiselle paikkakunnalle tai valtakunnan rajan taakse. Toiminnalla on raskas…

The post 1930-luvun kaiut kumisevat nyt toden teolla – esittikö vasemmistoaktiivi todella muilutuksia? appeared first on Suomen Uutiset.

Halla-aho välikohtauksessa lauantai-iltana – uhoava naamioitunut joukko piiritti, poliisi hälytettiin paikalle

Puheenjohtaja Halla-aho joutui lauantai-iltana välikohtaukseen vieraillessaan Turussa. Hän kirjoittaa asiasta Facebook-seinällään. Ilta meni Turussa. Turku on muuten kiva paikka, mutta väkivaltainen äärivasemmisto ( = Antifa) on valitettavan hyvin edustettuna. Muualla Suomessa voi kulkea rauhassa kadulla, mutta Turussa tapahtuu aina jotakin. Kävelin kaverin kanssa ravintolasta hotellille. Mukaan liimaantui antifantti, joka ilmeisesti hälytti kaverinsa paikalle. Kun jäin…

The post Halla-aho välikohtauksessa lauantai-iltana – uhoava naamioitunut joukko piiritti, poliisi hälytettiin paikalle appeared first on Suomen Uutiset.

Older Posts››
Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com