Go to ...

Rahoitus Uutiset

Scandinavian talous

RSS Feed

April 24, 2018

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset puolustavat suomalaista duunaria

Kansalaisia kuohuttanutta työttömyysturvan aktiivimallia käsiteltiin eilen eduskunnassa. Perussuomalaiset tukivat vahvasti kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan aktiivimallin kumoamista. Aloite keräsi ennätysajassa tarvittavan määrän allekirjoituksia. – Aloitteen suosio kertoo kansalaisten kokemasta tyrmistyksestä hallituksen kokoomusjohtoista kivikovaa politiikkaa kohtaan. Silti hallitus ja työministeri tulevat pitämään kynsin ja hampain kiinni työttömien elämää kurjistavasta aktiivimallista, arvelee kansanedustaja Sami Savio. Yritti tehdä priimaa, sutta…

The post Perussuomalaiset puolustavat suomalaista duunaria appeared first on Suomen Uutiset.

Huhtasaaren gradua käytettiin ”lokakuun yllätykseen” – lue täältä tarkasti ajoitetun gradukohun synty ja taustat

Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on todennut, että Laura Huhtasaaren pro gradu -tutkielmassa ei ole kaikilta osin noudatettu hyvää tieteellistä käytäntöä, mutta tieteellisen käytännön loukkaus ei ole luonteeltaan erityisen vakava. Rehtorin mukaan asian käsittely päättyy yliopiston taholta tähän. Mutta mistä koko episodissa oikein oli kyse? Mistä tässä kohussa on kyse ja mistä se sai alkunsa?…

The post Huhtasaaren gradua käytettiin ”lokakuun yllätykseen” – lue täältä tarkasti ajoitetun gradukohun synty ja taustat appeared first on Suomen Uutiset.

Huhtasaaren graduasia päätökseen – Jyväskylän yliopisto: tieteellisen käytännön loukkaus, muttei erityisen vakava

Jyväskylän yliopiston rehtori on tehnyt päätöksen Laura Huhtasaaren 2003 tekemän Pro Gradu -tutkielman plagiointiepäilyasiassa. Yliopiston mukaan graduasiassa oli kyse tieteellisen käytännön loukkauksesta, mutta tapaus ei ollut luonteeltaan erityisen vakava. Asian käsittely päättyy. Laura Huhtasaaren (ps.) gradun plagiointiepäilyt nousivat julkisuuteen tammikuussa, ja yliopiston rehtori päätti 17.1 käynnistää esiselvityksen asiassa. Huhtasaari toimitti yliopistolle vastineensa, jossa hän totesi…

The post Huhtasaaren graduasia päätökseen – Jyväskylän yliopisto: tieteellisen käytännön loukkaus, muttei erityisen vakava appeared first on Suomen Uutiset.

Jopas nyt! Laura Huhtasaari nousi suomalaisten eniten maailmassa ihailemien naisten top-kymppiin

Suomalaisten eniten ihailema mies on Barack Obama, kävi ilmi YouGov -tutkimuslaitoksen kyselyssä. Naisista suomalaiset ihailevat eniten ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräistä, mutta myös Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari on kymmenen ihailluimman joukossa. YouGov keräsi joulukuussa avoimia ehdotuksia 35 maan panelisteilta, joilta kysyttiin yksinkertaisesti: ”Kun ajatellaan maailman tällä hetkellä elossa olevia ihmisiä, ketä [miestä tai naista] ihailet eniten?”…

The post Jopas nyt! Laura Huhtasaari nousi suomalaisten eniten maailmassa ihailemien naisten top-kymppiin appeared first on Suomen Uutiset.

Huhtasaari: Siivoojille kohtuuton lasku kivihiilen kieltolaista – ”Keskusta kuppaa veronmaksajien rahat”

Siivoojan bruttopalkasta melkein puolet nielevät korkeat asumiskulut pääkaupunkiseudulla, asia ilmenee PAMin vertailusta. – Asumiskulujen osuus on jo nyt posketon. Asia on erityisen akuutti pieni- ja keskituloisille, puhumattakaan työttömistä sekä nuorista lapsiperheistä, sanoo perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari. – Hallituksen kaavailema hiilen käyttökieltolaki tulee toteutuessaan nostamaan pääkaupunkiseudun vuokria 10-20 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että sähkön ja kaukolämmön…

The post Huhtasaari: Siivoojille kohtuuton lasku kivihiilen kieltolaista – ”Keskusta kuppaa veronmaksajien rahat” appeared first on Suomen Uutiset.

Donald Trump ajaa kauppasodassa Yhdysvaltain etua – mutta onko EU:lla kanttia puolustaa omiaan, kysyy Huhtasaari

Kiinan epäreilut kaupankäyntitavat ovat vääristäneet markkinoita kaikkialla maailmassa, kirjoittaa Yhdysvaltain presidentin kauppa- ja teollisuuspoliittinen avustaja Peter Navarro Financial Times -lehdessä. Liittyessään maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi vuonna 2001 Kiina lupasi noudattaa järjestön sääntöjä. Sen sijaan Kiina on rikkonut kaikkia reilun kaupankäynnin sääntöjä, väittää Navarro. Vuodesta 2001 lähtien Kiina on kasvattanut bruttokansantuotettaan 1,3 biljoonasta dollarista 11,2 biljoonaan…

The post Donald Trump ajaa kauppasodassa Yhdysvaltain etua – mutta onko EU:lla kanttia puolustaa omiaan, kysyy Huhtasaari appeared first on Suomen Uutiset.

Suomen Kuvalehden toimittaja vertaa suomalaista sensuurimentaliteettia egyptiläiseen: ”Egyptissä televisiokelvotonta on ateismi, meillä konservatiivisuus”

Suomen Uutiset kirjoitti maaliskuun alussa Vihreässä langassa julkaistusta esseestä, jossa liberaali kaupunkilainen tutustui vuoden ajan konservatiiviseen ajatteluun. Vihreän langan lukijoiden mielestä lehden päätoimittajan ei olisi pitänyt julkaista juttua, joka antaa tilaa konservatiivisille näkemyksille. Toimittaja Vappu Kaarenoja vertasi Suomen Kuvalehdessä suomalaista sensuurimentaliteettia Egyptin henkiseen ilmapiiriin: Egyptissä ateistit halutaan pois ruudusta, Suomessa konservatiivit. Egyptiläinen tv-kanava esitti helmikuussa…

The post Suomen Kuvalehden toimittaja vertaa suomalaista sensuurimentaliteettia egyptiläiseen: ”Egyptissä televisiokelvotonta on ateismi, meillä konservatiivisuus” appeared first on Suomen Uutiset.

Older Posts››
Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com